Kunnallinenkin on kunnollinen

Edellisviikolla eronneen hallituksen myötä kaatui myös kalkkiviivoille valmisteltu sote-hanke. Uutisotsikot ovat kirkuneet viimeiset viikot uudistuksen valmisteluun kulutettujen 200 miljoonan euron tuhlaamisesta ja eronneet hallituspuolueet ovat siirtyneet nyt vaalikentille esittelemään uusia sote-mallejaan. Loppusuoralle päässeessä sote-hankkeessa oli perustuslaillisten rahoitusongelmien lisäksi myös yksi hankkeen alkuperäisen hengen vastainen ongelma. Nimittäin sanayhdistelmän so-alku oli unohtunut valmisteluissa te-osan jalkoihin.

Helsingin Sanomissa julkaistiin maaliskuun alussa (HS 3.3.2019) asiantuntijoiden puheenvuoro, jossa todettiin köyhyyden vaikuttavan lasten aivojen kehitykseen ja aiheuttavan lapsille toksista stressiä. Köyhyys on siis paitsi suuri terveysriksi, myös kansantaloudellinen ongelma. Ennaltaehkäiseviin ja tasa-arvoisiin palveluihin, päivähoitojärjestelmään ja koulutusjärjestelmään sijoitetut rahat, maksavat siis itsensä kansantaloudellisesta näkökulmasta takaisin, kun lapsistamme kasvaa verovaroja tuottavia yhteiskunnan jäseniä. Eriarvoistumisesta taas seuraa polarisaatiota, syrjäytymistä, ylisukupolvista köyhyyttä ja se on kallista.

Alkuperäisen sote-hankkeen lähtökohtina haluttiin nähdä asiakaslähtöisesti se, että julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut saataisiin toimimaan saumattomasti, tehokkaasti ja tasa-arvoisesti niin, että jokaisella kansalaisella olisi käytettävissään Helsingistä Inariin maakunnan tasolta yhdistetyt ja kilpailutetut palvelut sote-keskuksissa. Pihtiputaalais mummon diabetestä ja yksinäisyyttä hoidettaisiin samoilla periaatteilla, rahoituksella ja toimialojen saumattomalla yhteistyöllä, kuin porvoolaisen yksinhuoltajaäidinkin diabetestä ja yksinäisyyttä.

Jossakin vaiheessa so putosi te:n kelkasta. Julkisessa keskustelussa painopiste siirtyi yksinomaan terveyspalveluihin, erikoissairaanhoitoon, rahoitukseen, lääkäreihin, terveyskeskuksiin, valinnanvapauteen ja yksityisiin palveluntuottajiin. Jopa vanhuspalveluista ja vammaispalveluista, jotka epäonnistuneiden yksityisille palveluntuottajille ulkoistamisten kautta nousivat otsikoihin, puhuttiin terveyspuolen näkökulmasta, vaikka kyseiset palvelut kuuluvat juuri sosiaalipalveluiden piiriin. Monessa kunnassa sote-valmistautuminen aloitettiin budjettinäkökulmasta ulkoistamalla sosiaali- ja terveyspalveluita, tai jopa kokonaan kummatkin palvelualueet, yksityisille palveluntuottajille, kun maakunnallinen ja valtiollinen rahoitushimmelijärjestelmä alkoi näyttämään siltä, ettei peruspalveluiden järjestämiseen olisi soten tultua enää varaa. Hyvinvointivaltiomme historian suurin kunnallisten palveluiden alasajo oli alkanut terveyspoliittisella tehostamisjargonialla perusteltuna.

Noin kymmenen prosenttia suomen väestöstä kuuluu siihen kansaosaan, joka käyttää 80 prosenttia sosiaali- ja terveyspalveluihin varatuista määrärahoista. Heidän haasteensa tai ongelmansa eivät ratkea vain lääkärikäynnillä ja pilleripurkilla, vaan monialaisella sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyöllä. Lääkärijonojen poistamisen rinnalla olisi aidosti pohdittava myös sosiaalipalveluiden jonojen poistamista.

Ongelmien ennaltaehkäisy on avainasemassa kumpienkin palveluiden taloudellisten kustannusten hillitsemisessä, sillä raha ei takaa palveluiden laatua itsessään. Peruspalveluiden on oltava julkisella rahalla kustannettuja ja valvottuja palveluita, joita yksityiset palvelut voivat tarvittaessa täydentää. Olennaista on parantaa myös palveluiden koordinointia, vastuunjakoa ja johtamista. Yksityistäminen johtaa pitkällä tähtäimellä palveluiden laadun heikkenemiseen ja hintakustannusten nousuun, sillä yksityissektori toimii eri periaatteella kuin julkinen. Sen on tarkoitus tuottaa voittoa. Toiminta on markkinaehtoista, jolloin yksityiset palveluntuottajat eivät avaa toimipisteitään sote-keskuksiin tai maakuntiin, joissa sillä ei ole tarpeeksi asiakasvolyymiä voitontuottoon.

Seuraavan hallituksen yhtenä tärkeimpinä tehtävinä onkin ottaa sote-hankkeeseen nyt aidosti tasa-arvoinen, sekä sosiaali- että terveyspalveluja yhdistävä lähestymiskanta. Markkinaehtoisten palveluiden lobbaamisen sijaan olisi keskityttävä pienentämään tuloeroja, köyhyyttä ja epätasa-arvoisuutta. Viimeisen neljän vuoden aikana on hukattu 200 miljoonaa niiden keinojen ja arvopohjien löytämiseen, joka eivät toimi edes perustuslakimme näkökulmasta. Se on hyvä lähtökohta sille, että toimimattomien polkujen sijaan on nyt valittava ne toiset polut.