Anna mun kaikki kestää!- Blogi

Kunnallinenkin on kunnollinen

Edellisviikolla eronneen hallituksen myötä kaatui myös kalkkiviivoille valmisteltu sote-hanke. Uutisotsikot ovat kirkuneet viimeiset viikot uudistuksen valmisteluun kulutettujen 200 miljoonan euron tuhlaamisesta ja eronneet hallituspuolueet ovat siirtyneet nyt vaalikentille esittelemään uusia sote-mallejaan. Loppusuoralle päässeessä sote-hankkeessa oli perustuslaillisten rahoitusongelmien lisäksi myös yksi hankkeen alkuperäisen hengen vastainen ongelma. Nimittäin sanayhdistelmän so-alku oli unohtunut valmisteluissa te-osan jalkoihin.

Helsingin Sanomissa julkaistiin maaliskuun alussa (HS 3.3.2019) asiantuntijoiden puheenvuoro, jossa todettiin köyhyyden vaikuttavan lasten aivojen kehitykseen ja aiheuttavan lapsille toksista stressiä. Köyhyys on siis paitsi suuri terveysriksi, myös kansantaloudellinen ongelma. Ennaltaehkäiseviin ja tasa-arvoisiin palveluihin, päivähoitojärjestelmään ja koulutusjärjestelmään sijoitetut rahat, maksavat siis itsensä kansantaloudellisesta näkökulmasta takaisin, kun lapsistamme kasvaa verovaroja tuottavia yhteiskunnan jäseniä. Eriarvoistumisesta taas seuraa polarisaatiota, syrjäytymistä, ylisukupolvista köyhyyttä ja se on kallista.

Alkuperäisen sote-hankkeen lähtökohtina haluttiin nähdä asiakaslähtöisesti se, että julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut saataisiin toimimaan saumattomasti, tehokkaasti ja tasa-arvoisesti niin, että jokaisella kansalaisella olisi käytettävissään Helsingistä Inariin maakunnan tasolta yhdistetyt ja kilpailutetut palvelut sote-keskuksissa. Pihtiputaalais mummon diabetestä ja yksinäisyyttä hoidettaisiin samoilla periaatteilla, rahoituksella ja toimialojen saumattomalla yhteistyöllä, kuin porvoolaisen yksinhuoltajaäidinkin diabetestä ja yksinäisyyttä.

Jossakin vaiheessa so putosi te:n kelkasta. Julkisessa keskustelussa painopiste siirtyi yksinomaan terveyspalveluihin, erikoissairaanhoitoon, rahoitukseen, lääkäreihin, terveyskeskuksiin, valinnanvapauteen ja yksityisiin palveluntuottajiin. Jopa vanhuspalveluista ja vammaispalveluista, jotka epäonnistuneiden yksityisille palveluntuottajille ulkoistamisten kautta nousivat otsikoihin, puhuttiin terveyspuolen näkökulmasta, vaikka kyseiset palvelut kuuluvat juuri sosiaalipalveluiden piiriin. Monessa kunnassa sote-valmistautuminen aloitettiin budjettinäkökulmasta ulkoistamalla sosiaali- ja terveyspalveluita, tai jopa kokonaan kummatkin palvelualueet, yksityisille palveluntuottajille, kun maakunnallinen ja valtiollinen rahoitushimmelijärjestelmä alkoi näyttämään siltä, ettei peruspalveluiden järjestämiseen olisi soten tultua enää varaa. Hyvinvointivaltiomme historian suurin kunnallisten palveluiden alasajo oli alkanut terveyspoliittisella tehostamisjargonialla perusteltuna.

Noin kymmenen prosenttia suomen väestöstä kuuluu siihen kansaosaan, joka käyttää 80 prosenttia sosiaali- ja terveyspalveluihin varatuista määrärahoista. Heidän haasteensa tai ongelmansa eivät ratkea vain lääkärikäynnillä ja pilleripurkilla, vaan monialaisella sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyöllä. Lääkärijonojen poistamisen rinnalla olisi aidosti pohdittava myös sosiaalipalveluiden jonojen poistamista.

Ongelmien ennaltaehkäisy on avainasemassa kumpienkin palveluiden taloudellisten kustannusten hillitsemisessä, sillä raha ei takaa palveluiden laatua itsessään. Peruspalveluiden on oltava julkisella rahalla kustannettuja ja valvottuja palveluita, joita yksityiset palvelut voivat tarvittaessa täydentää. Olennaista on parantaa myös palveluiden koordinointia, vastuunjakoa ja johtamista. Yksityistäminen johtaa pitkällä tähtäimellä palveluiden laadun heikkenemiseen ja hintakustannusten nousuun, sillä yksityissektori toimii eri periaatteella kuin julkinen. Sen on tarkoitus tuottaa voittoa. Toiminta on markkinaehtoista, jolloin yksityiset palveluntuottajat eivät avaa toimipisteitään sote-keskuksiin tai maakuntiin, joissa sillä ei ole tarpeeksi asiakasvolyymiä voitontuottoon.

Seuraavan hallituksen yhtenä tärkeimpinä tehtävinä onkin ottaa sote-hankkeeseen nyt aidosti tasa-arvoinen, sekä sosiaali- että terveyspalveluja yhdistävä lähestymiskanta. Markkinaehtoisten palveluiden lobbaamisen sijaan olisi keskityttävä pienentämään tuloeroja, köyhyyttä ja epätasa-arvoisuutta. Viimeisen neljän vuoden aikana on hukattu 200 miljoonaa niiden keinojen ja arvopohjien löytämiseen, joka eivät toimi edes perustuslakimme näkökulmasta. Se on hyvä lähtökohta sille, että toimimattomien polkujen sijaan on nyt valittava ne toiset polut.

Anna mun kaikki kestää

Aloitin viikko siten mainostamaan poliitikko-sivujani Facebookissa. Olin varautunut siihen, että varmasti sivumainokselleni löytyy kommentoijia laidasta laitaan. Ja kappas, viikon aikana olen saanut enemmän kuin koskaan kommentteja ja nauru-tykkäyksiä miehiltä, joita yhdistää yksi ja sama tekijä sen lisäksi, että he ovat kaikki kantasuomalaisia miehiä. Jokaisen heidän sivuiltaan löytyy linkkejä, jotka liittyvät tavalla tai toisella maahanmuuttoon tai naisten aseman puolustamiseen raiskaustapauksissa.

Puhuimme tänään työpalaverissa sosiaalialalla kohdattavasta väkivallan uhasta ja sen ilmenemisestä. Väkivallan uhan kokemus on subjektiivinen kokemus, jota määrittelee myös se, mitä jokainen ymmärtää väkivallalla ja millaiset asiat koetaan väkivallaksi. Toiselle sanallinen uhkaaminen on jo väkivaltaa, siinä missä toinen ei vielä koe fyysistä loukkaamattomuuttaan koetelluksi pienestä tuuppimisesta. Huomioitavaa on kuitenkin se, että väkivallastakin tulee arkipäivää ihmisille, joille sen uhka on läsnä kokoaikaisesti. Tällöin voi käydä myös niin, että kynnys sille, mikä on sallittua ja mikä ei, mataloituu ja tietyistä toimintatavoista tulee salakavalasti hyväksyttyjä.

Vuosi sitten #metoo-kampanja nosti esiin elokuva-alan kautta maailmalla ja Suomessa sen, miten hyväksytyksi miesten ja naisten eriarvoinen kohtelu on tullut yhteiskunnassamme. Kun lehdistö herkutteli päivittäin #metoo-otsikoilla, ihmiset kyllästyivät. Alkoi vastareaktio. Useammankin ihmisen sosiaalisen median päivityksissä ja palstoilla puhistiin siitä, miten herkkänahkaisia ihmisistä on tullut. Kyllä nyt pientä taputtelua ja ulkonäön kommentointia pitää sietää ja kai nyt naisten, jotka laittavat itsensä tyrkylle, on siedettävä myös pientä arvostelua ja lähentelyä.

Ei pidä. Törkeää käytöstä, vähättelyä, aliarvioimista, seksuaalista lähentelyä ja epätasa-arvoisuutta ei pidä koskaan sietää tai hyväksyä. Kun kukaan ei uskalla sanoa, että Keisarilla ei ole vaatteita, tulee valheesta totuus jota ei haluta, eikä uskalleta, korjata.

En aio hyväksyä tai sietää yhdenkään Tero-Petterin ala-arvoista kommentointia, joka ajattelee että somemaailman katveista on ok huudella naisille mitä sylki suuhun tuo ja samalla esittää olevansa todella huolestunut naisten raiskatuksi joutumisesta ja kohtelusta tässä yhteiskunnassa. Olen myös erittäin huolissani sen Jarmon miespuolisesta jälkikasvusta, joka olisi halunnut maistella vaalituheroani kommentoimalla siitä mainokseeni. Se, että olen asettunut omilla kasvoillani esittämään mielipiteitäni julkisesti, ei madalla epäkohteliaan ja epäasiallisen käytöksen hyväksymisen kynnystä yhtään.

Käytöstavat ovat kaikille ikään, sukupuoleen, ihonväriin tai uskonnollisesta taustaan katsomatta ilmaiset.

Kuka päättää asioistasi?

Olen saanut kunnian toimia Kaarinan kaupunginvaltuutettuna nyt melkein kahden vuoden ajan. Samalla olen saanut tutustua lähemmin kunnalliseen päätöksentekoon ja sen kimurantteihin kiemuroihin. Kaarinan kaupunginvaltuustossa ylintä kunnallista päätäntävaltaa käyttävät kuntavaaleilla valitut 51 valtuutettua, joista Kaarinan Vasemmistoliittoa edustaa kolme valtuutettua.

Politiikka on joukkuelaji. Se pitää sisällään suunnitelmia, strategiota, kompromisseja, pelinavauksia, hyökkäyksiä ja puolustuksia. Vaikka kaupunginvaltuusto käyttääkin kuntalaisten yhteisistä asioista ylintä päätäntävaltaa, suurin osa asioista valmistellaan eri hallintoalojen lautakunnissa, joiden pohjaesitysten kautta asiat siirtyvät kaupunginhallituksen käsiteltäväksi ja kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Vaikka idea tai aloite olisikin loistava, on sen ensin läpäistävä virkamiesten valmisteleva esittely lautakunnalle ja viisaiden lautakuntajäsenten päätöksenteko, jonka jälkeen asiaan oman sanansa lausuu kaupunginhallitus, ennen kuin aloite palaa kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Toisinaan päätöksenteko on hidasta. Kuntalaisen näkökulmasta, jopa tuskallisen hidasta. Oman osansa hitaaseen päätöksen tekoon tuovat eri joukkueiden, eli eri puolueiden omat agendat eri asioiden suhteen. Joukkueet pelaavat omilla strategioillaan sen mukaan, millaista painoarvoa tai lisäarvoa kunkin asian kannattaminen tai vastustaminen tuo heidän poliittisesti ajamilleen asioille.

Kaarinan kaupunginvaltuusto kokoontui jälleen eilen maanantaina ja asialistalle oli yllättäen putkahtanut jopa kolme Kaarinan Vasemmistoliiton tekemää aloitetta. Ensimmäinen listalla ollut aloitteemme käsitteli peruskouluissa työskentelevien koulunkäynnin- ja iltapäiväkerho-ohjaajien kesäajan lomauttamisen uudelleenarvioimista. Olimme alkuperäisen aloitteen jättäneet jo viime vuoden huhtikuussa ja ilmaisimme aloitteessamme huolemme, että nämä pienipalkkaiset ammattiryhmät pakotetaan kesäajaksi palkattomiksi ja toivoimme, että kaupungin sivistyspalvelut tekee selvityksen siitä, voitaisiinko nämä ammattiryhmät työllistää kesäajoiksi koulujen ollessa suljettuina, esimerkiksi nuorisotoimen toimesta kesätoiminnanohjaajiksi, sivistystoimen kautta päiväkoteihin tai sosiaalipalveluiden kautta hoiva-alan tehtäviin.

Elokuussa 2018 sivistystoimenjohtaja oli jättänyt sivistyslautakunnalle selvityksen asiaan. Perusteluissa mainittiin tiivistettynä, että ko. ohjaajilta kyllä tiedustellaan vuosittain heidän halukkuuttaan työskennellä joissakin muissa kaupungin tehtävissä ja ¾ näistä ohjaajista on ilmaissutkin halukkuutensa työskennellä kesäkuukausien aikana. Ongelmaksi on vain muodostunut se, että kaupungilla ei ole tarjota näille ohjaajille heidän ammattitaitoaan vastaavia ”kesätöitä”. Lisäksi palkattomista kesäkuukausista syntyy tietysti palkkasäästöjä, kun ko. ohjaajat voivat hakea kesäkuukausille työttömyyskorvausta omien ammattijärjestöjensä työttömyyskassoista. Saimme myös huomautuksen sivistystoimenjohtajalta, että olimme aloitteessamme käyttäneet lomautus-sanaa, kun todellisuudessa näitä ammattiryhmiä ei lomauteta vaan heille kirjoitetaan määräaikaisia työsopimuksia.  Sivistyslautakunta päättikin esittää tämän perustelun pohjalta, että tämä selvitys riittää vastaukseksi tähän valtuustoaloitteeseen. Lautakunta totesi kuitenkin, että kaupungilla on velvollisuus tarjota ensisijaisesti kesätöitä vakituisille koulunkäynnin ohjaajille ennen ulkopuolisten sijaisten palkkaamista.

Perustelut olivat Kaarinan Vasemmistoliiton mielestä ontuvia, käytäntö edelleen epäreilu, eikä selvityksessä oltu selvitetty ko. ammattiryhmien mahdollisuutta työllistyä kaupungin eri palvelualueille. Kaupunginhallituksen jäsenemme esitti asian palautusta käsittelyyn, sen tullessa kaupunginhallituksen käsittelyyn syyskuussa 2018. Kukaan muu kaupunginhallituksen jäsen, eli kukaan muu puolue, ei kannattanut asian palatusta ja asia raukesi. Asia siirtyi siis sellaisenaan kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuustossa seuraavalla viikolla, Kaarinan Vasemmistoliitto esitti edelleen asian palauttamista uudelleen valmisteluun niin, että selvitetään kaupungin mahdollisuudet osoittaa korvaavia työtehtäviä kaupungin eri palvelualueilta. Asia palautui yksimielisesti uudelleen valmisteluun.

Joulukuussa 2018 sivistyslautakunta käsitteli asiaa uudelleen. Nyt asiaa valmisteleva virkamies, sivistystoimenjohtaja, oli selvittänyt ja tiedustellut eri palvelualueilta ko. ammattiryhmälle sopivia ja korvaavia työtehtäviä koulujen kesälomien ajaksi. Työtehtäviä olikin löytynyt sekä vammaispalveluista, että mahdollisesti puistoyksiköstä. Asia siirtyi jälleen kaupunginhallitukselle ja sieltä eiliseen kaupunginvaltuustoon.

Mitä sitten saavutimme melkein vuoden kestäneellä aloitekierroksella? Asiaan perehdyttiin, ko. ammattiryhmän tilanne nostetiin esille, vaihtoehtoja kesäaikaiselle pakkotyöttömyydelle jouduttiin etsimään ja toimintakäytöntöihin toivottavasti myös vastaisuudessa kiinnitetään huomiota.

Toinen asialistalla ollut aloitteemme koski kaupungin vuokratalojen kunnossapitoa. Olimme viime syksynä saaneet Kaarinan Vasemmistoliittoon useita huolestuneita yhteydenottoja kaupungin vuokrataloissa asuvilta sukkailta siitä, että vuokrataloyhtiö laiminlyö korjaus- ja kunnossapitovelvollisuuksiaan vuokrataloissaan. Olimme saaneet laiminlyönneistä valokuvia, sekä kuulleet että asukkaiden ilmoituksiin laiminlyönneistä suhtaudutaan vähättelevästi. Teimme asiasta aloitteen lokakuun 2018 kaupunginvaltuustossa, jossa vaadimme, että asiaa selvitetään ja mahdollisiin kunnossapitotoimenpiteisiin ryhdytään välittömästi. Saimme eilisessä valtuustossa vastauksena aloitteeseemme vuokratalojen hallituksen selvityksen. Selvityksessä muun muassa todettiin hallituksen näkevän, että Kaarinan Vasemmistoliiton valtuustoaloite sisälsi tarkoituksella tai tarkoituksettomasti esitettyjä perättömiä väitteitä, jotka oikaisematta saattaisivat aiheuttaa vahinkoa yrityksen imagolle. Asia nuijittiin eilen loppuun käsitellyksi.

Mitä saavutimme aloitteellamme? Saimme aloitteemme jälkeen jälleen yhteydenottoja samaisilta asukkailta kuin aiemminkin. Osa laiminlyönneistä oltiin käyty kaikessa hiljaisuudessa korjaamassa, jonka jälkeen paikan päälle oli ilmestynyt vuokrataloyhtiön delegaatio toteamaan, että kaikki kunnossapitotyöt on hoidettu asianmukaisesti. Ilmeisesti se koira älähti, johon kalikka kalahti, vaikka virallisesti Kaarinan Vasemmistoliiton arveltiinkin tahallisesti aiheuttaneen vuokrataloyhtiön imagolle vain haittaa moisilla perättömillä valtuustoaloitteilla.

Kolmas listalla ollut aloitteemme koski aloitettamme Kaarina-talon edustalle valmistuvan aukion nimeämisestä Touko Laaksosen aukioksi. Teimme aloitteen elokuun 2018 valtuustossa, jossa perustellusti esitimme kulttuurikeskus Kaarina-talon edustalle valmistuvan aukion nimeämistä kansainvälisesti tunnetuimman kaarinalaisen, taiteen moniosaajan Touko Laaksosen mukaan. Aloitteemme allekirjoitti yli puolet vaaltuutetuista. Kaupunkikehityslautakunta käsitteli aloitetta kokouksessaan lokakuussa 2018. Kaupunginarkkitehti esitti lautakunnalle, että Kaarina-talon edusta säilytetään asemakaavan mukaisesti viereisen Oskarinaukion jäädessä paikoitusalueeksi Oskarintorina, mutta aukiolta lähtevä kadunpätkä nimettäisiin Touko Laaksosen kaduksi. Kaupunkikehityslautakunnan kokoomusjäsen ehdotti, että katu nimetään Oskarinkaduksi ja aukion nimestä päätetään myöhemmin. Valtuustoaloitteemme allekirjoittanut, eli aloitettamme kannattanut perussuomalaisten lautakuntajäsen kannatti kuitenkin kokoomusjäsenen ehdotusta, toisen perussuomalaisen lautakuntajäsenen kannattaessa kaupunginarkkitehdin pohjaesitystä. Tämän jälkeen suoritettiin äänestys, jossa pohjaesitys hävisi. Kaarinaan ei tulisi Touko Laaksosen aukiota, eikä Touko Laaksosen katua.

Kaupunkikehityslautakunta käsitteli asiaa vielä kokouksessaan joulukuussa 2018. Tällöin lautakunta vielä perusteli päätöstään, että uusi Kaarina-talon eteen valmistuva tori tulee olemaan Kaarina pääaukio. Tämän vuoksi nimistön selkeyden, paikan luonteen sekä asiakkaiden ja yleisön opastamisen kannalta aukion nimenä tulee olla Kaarina tori.

Eilisessä kaupunginvaltuustossa pidin puheenvuoron asiaa käsiteltäessä. Kiitin kaupunginarkkitehtiä rohkeudesta esittää aukiolta lähtevän kadun nimeämistä Touko Laaksosen mukaan, ja toista perussuomalaista kaupunkikehityslautakunnan jäsentä rohkeudesta olla pohjaesityksen kannalla. Ihmettelin, miksi lautakunta ei huomioinut päätöksessään, että aloitetta kannatti yli puolet valtuutetuista. Toivoin myös, että Kaarinan kaupunki hyödyntäisi tämän ehkä ainoan kansainvälisesti tunnetun kaarinalaisen nimeä ja miettisi esimerkiksi seuraavan kadun, puiston tai viheralueen nimeämistä Touko Laaksosen mukaan. Jätin asiasta toimenpide-esityksen, jota toinen Kaarina Vasemmistoliiton valtuutettumme kannatti.

Kaupunkikehityslautakunnan kokoomuslainen puheenjohtaja vastasi puheenvuorooni, että asiasta oli kyllä käyty keskustelua lautakunnassa, mutta keskustelut ovat salassa pidettäviä. Hän toi myös esille lautakunnan selvittäneen, että pitkälle Kaarinan historiaan katsottaessa sellaisia merkittäviä henkilöitä, joille erillisiä alueita voitaisiin kunnioittavasti nimetä, löytyy pitkälti yli sata nimeä. Touko Laaksonen varmasti hänen mukaansa mahtuu tähän listaan kuitenkin mukaan.  Toinen kokoomuslainen valtuutettu käytti myös puheenvuoron muistuttaen, että Kaarinan alueelta löytyy pitkä kirkollinen historia keskiajalle asti, jota tarkasteltaessa löydämme myös monia kaarinalaisia merkkihenkilöitä.

Aloitteemme kautta saimme ikäväksemme todeta, että Kaarina ei vielä vuonna 2019 ollut tarpeeksi ketterä, eikä tarpeeksi avoin. Kirkkohistoriamme on ilmeisesti kulttuurihistoriallisesti arvostettavampaa, kuin muu taidehistoria.

Mutta Kaarinan Vasemmistoliiton puolesta voin luvata, että kun Finlaysonin lakanavalikoimaan ilmestyy seuraavaksi kuosi kansainvälisesti merkittävän kaarinalaisen piispan kirjoituksista, ehdotamme taatusti heti kyseisen piispan mukaisen aukion nimeämistä Kaarinaan.

Mistä on tulevaisuuden Minna Canthit tehty?

Vanhempi tyttäreni oli muutama vuosi sitten erittäin kiinnostunut avaruudesta. Kirjastosta etsittiin ja lainattiin kaikki maailmankaikkeutta käsittelevät kirjat, netistä kaivettiin tietoa mustista aukoista ja planeetoista ja kotona rakenneltiin avaruusalusmajoja. Yhtenä päivänä eskarista palasi itkuinen ja pettynyt lapsi. Leikkien tiimellyksessä eräs poika oli nauranut ja todennut että tyttäreni avaruusinnokkuus oli turhaa, koska tytöistä ei kerta kaikkiaan voisi koskaan tulla astronautteja. Astronautteja voisi tulla vain pojista. Lapset ovat lapsia, ajattelin ja yritin parhaani mukaan selittää, että asia ei todellakaan ole niin. Tytöt voivat opiskella ja olla kiinnostuneita ihan tasan tarkkaan samoista aiheista, kuin pojatkin. Tyttärestäni voisi tulla ihan samalla tavalla astronautti tai avaruustutkija, kuin kenestä tahansa muustakin.

Pieni loukattu mieli tasaantui, mutta jokin asiassa jäi vaivaamaan ja suututtamaan itseäni. Ja suututtaa edelleen. Tiesin nimittäin valehdelleeni. Edelleenkään ei tällä vuosituhannella ole itsestäänselvyys, että tytöistä voisi tulla astronautteja samalla tavalla kuin pojista. Ei ainakaan välttämättä ihan samalla uurastuksella, kunnianhimolla tai ainakaan välttämättä samalla palkalla.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 175 vuotta Minna Canthin syntymästä. Liputuspäivän Canth sai kalenteriimme vasta vuonna 2003, vaikka hänen sanomansa ja ajatuksensa eivät ole juuri 150 vuodessa ajankohtaisuutensa kanssa juurikaan muuttuneet. Canth otti rajustikin sen aikaisessa yhteiskunnassa kantaa naisen asemaan, tasa-arvoon, ihmisarvoon ja eriarvoisuuteen. Canthia kritisoitiin ja hän sai osakseen rajuakin vihapuhetta, koska nosti esille aiheita ja asioita, jotka olivat rumia ja joista ei olisi saanut puhua. Ainakaan naisena.

Canth oli myös kovin kiinnostunut vallasta ja sen vaikutuksista erityisesti niihin ihmisiin, joilla oli valtaa vain vähän. Canth ymmärsi, että yksi vallanpitämisen keinoista oli ihmisten pitäminen pimennossa valistukselta ja tiedolta ja siksi hän puhuikin erityisesti koulutuksellisesta tasa-arvosta ja oli turhautunut siitä, että naisia pidettiin älyllisesti sivistymättöminä samaan aikaan, kun heidän opintomahdollisuuksiaan oli säädelty tiukasti esimerkiksi avioliittoinstituution kautta. Aviomies kun määritti oman valistunäkemyksensä kautta sen, oliko vaimolla oikeus tietoon vai ei.

Minna Canth myös ymmärsi, että yhteiskunnalliset rakenteet muuttuvat hitaasti. Mutta silti tiedostamistyö ja valtarakenteiden muuttaminen kuuluu meille kaikille. Canth kirjoitti : ”Aatteet vaihtuvat, yhteiskunnallinen olotila vaihtuu, mutta ihminen pysyy ihmisenä”.

Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2018 korkeimmat keskiansiot olivat 42-vuotiailla miehillä. Vastaavasti naisten keskiansiot ovat noin 800 euroa pienemmät, kuin miesten. Tuloero on selvä kaikissa tuloluokissa ja kasvaa, mitä suuremmat keskiansiot ovat. Vähiten ansaitsevat 17-30-vuotiaat naiset, keskimäärin noin 1500€/kk.

Emme ole siis kulkeneet kovinkaan onnistuneesti kohti sitä tasa-arvoista ja vapaan sivistyksen yhteiskuntaa, josta Minna Canth jo seitsemän lapsen yksinhuoltajana haaveili. Syitä on varmasti monia, mutta näkyvimmät ja tuntuvimmat asiat ovat tapahtuneet ihan viimeisen neljän vuoden aikana.

Hallituksemme on leikannut koulutuksen määrärahoista, kurittaneet erityisesti pienipalkkaisia ja naisvaltaisia aloja KiKy-sopimuksellaan ja lisänneet tuloerojen kasvua mm. veropolitiikallaan.  Canthkin ymmärsi saamansa aggressiivisen vihapuhepalautteen perusteella, että ihmisten tyytymättömyys ja viha kumpuaa eriarvoisuuden kokemuksesta. Kun kuilua väestön sisällä kasvatetaan, he eivät enää vihaltaan näe tyytymättömyytensä lähtökohtia, vaan toisensa vihollisena ja lopulta syövät toisensa hengiltä. Metsä häviää puilta ja muutoksen tuulet sammuvat vihan liekkeihin.

En halua enää valehdella. Haluan luvata nuorimmalle tyttärelleni, että ihan oikeasti hänestä voi tulevaisuudessa tulla lakimies, palomies tai astronautti. Että esteenä ei tässä yhteiskunnassa ole kuin oma sinnikkyys ja tahto taistella unelmiensa puolesta. Että häntä arvostetaan tulevaisuudessa työssään osaamisensa ja kykyjensä kautta, eikä sen kautta, onko hän jo perustanut tai perustamassa perhettä, tai onko hänellä sukupuolensa vuoksi kykyä oppia, ajatella tai innovoida jotakin uutta.

Kenellä on varaa valita?

Sanotaan, että tulevista kevään eduskuntavaaleista on tulossa ilmastovaalit, sillä yksi politiikan kärkiteemoista tällä hetkellä on ilmastonmuutos. On väistämätöntä, että tulevalla hallituskaudella joudumme pohtimaan sitä, millaisilla poliittisilla ratkaisuilla säätelemme Suomea kohti ympäristöystävällisempää tulevaisuuttaa ja samalla myös otamme osaa ja kantaa globaaliin ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Ilmastonmuutosta voidaan tarkastella niin globaalista, kansallisesta kuin kuluttajakohtaisesta näkökulmasta. Globaalia tai kansallista näkökulmaa voi pohtia myös kuluttajakohtaisesti, miettimällä millaisia ratkaisuja jokainen ihminen voi tehdä omassa henkilökohtaisessa elämässään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Ajankohtainen tietous kierrättämisestä, hiilijalanjäljestä, ympäristöystävällisistä valinnoista ruokakaupassa ja vaateostoksilla, on varmasti tavoittanut jokaisen kuluttajan vuosien saatossa mainonnan ja median eri kanavien kautta. Keskusteluissa ja mainonnassa Ilmastonmuutoksen hillitsemisestä painotetaan usein myös, että jokainen voi pienillä arkipäivän valinnoillaan vaikuttaa asiaan osaltaan. Että jokainen pystyy pienilläkin arjen valinnoillaan tekemään päivittäisen ekoteon maapallon hyväksi.

Entä jos ihmisellä ei olekaan varaa valita?

Kun ihmisellä ei arjessaan ole varaa valita, ostaako hän Espanjasta lentokoneella maahan tuotettuja puoliraakoja tomaatteja vai perniöläisellä lähikasvihuoneella rakkaudella tuotettuja mukavan punaisia tomaatteja, ilmastonmuutosnäkökulmaa enemmän valinnassa painaa arjesta selviytyminen. Se globaali valinta, että espanjalainen viljelijä on saattanut käyttää tomaattien kasvatuksessaan haitallisia kasvimyrkkyjä ja laitonta siirtolaistyövoimaa, painaa vaakakupissa tomaattiostosta tehtäessä todennäköisesti vähemmän, kuin se, että kuluttajan on mietittävä miten saada rahansa riittämään myös seuraavalla viikolla.

Vanha suomalainen sanonta, että köyhän ei kannata ostaa halpaa, on menettänyt nykyisessä kulutusyhteiskunnassamme merkityksensä. Köyhän on ostettava sitä, mihin hänen rahansa riittävät. Pienituloisen on trendikkäästi ja ympäristöystävällisesti suosittava joukkoliikennettä, jos hänen tulonsa eivät riitä autoon, autovakuutukseen ja bensaan, vaikka päivittäinen työmatka vaatisikin kolmen eri joukkoliikenneyhteyden aikataulujen yhteensovittamista päivittäin. Toisaalta voi olla, että saman pienituloisen on ostettava se ympäristöä saastuttava 15 vuotta vanha auto, koska hänen ei ole mahdollista päästä työpaikalleen yhdelläkään joukkoliikenneyhteydellä ja kituutettava pienellä palkallaan espanjalaisia tomaatteja kaupasta valiten, koska suuri osa palkasta kuluu myös toimeentulonhankkimisen takaavan auton ylläpitoon.

Ympäristöystävällisyys tai ilmastonmuutoksen tiedostaminen ei ole pelkästään kiinni arjen pienistä valinnoista, vaan siitä että ihmiset eivät ole yhteiskunnallisesti tasa-arvoisessa asemassa tehdessään arvovalintoja.

Avain globaaliin ilmastonmuutokseen hillitsemiseen maailmassa, jossa maailman kahdeksan rikkainta ihmistä omistavat yli puolet koko maapallon rahavarannoista, on köyhyyden ja epätasa-arvoisuuden kitkeminen. Sitä se on myös kansallisella ja kuluttajakohtaisella tasolla.

Tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseen meistä jokainen voi osallistua ilmaiseksi – äänestämällä.

Kenellä on oikeus unelmointiin?

Helsingin Sanomat (HS 6.1.19) julkaisi tänään yhteenvedon kyselystään, jossa pyysi ihmisiä viime keväänä kertomaan, kuinka niukkuudessa eläminen on vaikuttanut heidän elämäänsä ja esimerkiksi omaan toimintakykyyn ja luovuuteen.

Vastauksia tuli yli neljätuhatta.

Neljäntuhannen ihmisen otanta ei ole koko maan väestöön nähden kovin suuri, mutta jotakin se kertoo siitä miksi kansainvälisten onnellisuusmittareiden kärkipäässä keikkuvassa Suomessa osa ihmisistä elää syvästi onnettomina sellaisessa henkisessä ja taloudellisessa ahdingossa, joissa arjen täyttävät ajatukset itsemurhasta, häpeästä ja kyvyttömyydestä unelmoida mistään hyvästä.

Joulun alla uutisoitiin tilastoista, joiden mukaan meillä Suomessa on myös yli satatuhatta lasta, jotka elävät perheissä, jotka ovat taloudellisesti kansainvälisten köyhyysmittareiden asettamien rajojen alapuolella. Millaisilla odotuksilla näissä perheissä kasvavat lapset suhtautuvat omaan tulevaisuuteensa? Millaisia tulevaisuuden innovoijia ja yhteiskunnan rakentajia näissä perheissä kasvaa? Näitä lapsia on hyvinvointivaltio Suomessa satatuhatta liikaa.

Köyhyys on käsitteenä monisyinen ja pitää sisällään sellaista kokemuksellisuutta, jota köyhyyttä tai taloudellista niukkuutta kokematon ihminen ei pysty ymmärtämään. Moni voi huomaamattaan luisua ajattelemaan ettei Suomessa ole todellista köyhyyttä, koska kyllä pienelläkin palkalla ja tukien varassa pärjää, kunhan on vain kunnon ihminen, säästeliäs ja uuttera. Köyhyys ja taloudellinen ahdinko ei ole vain jotakin, joka näkyisi ihmisestä ulospäin tai pankkitilin saldona. Se pitää sisällään myös valintojen tekemisen kapeutumisen.

Kun ihminen joutuu liian pitkään sinnittelemään päivittäin sen varassa, että käytettävissä olevat varat määrittävät sen, voitko tavata muita ihmisiä, mitä voit valita kaupan hyllyltä ruoaksi, millaisia vaatteita päällesi tai millaisia asioita voit tarjota arjessa lapsillesi, loppuu myös unelmointi ja sosiaalinen elinpiiri kapeutuu.

Omassa työssäni lastensuojelussa olen vuosien saatossa nähnyt ja kokenut sen, millaiseksi kuoreksi ihminen pahimmillaan muuttuu kun elämästä katoaa olemassaolon sinnittelyn myötä myös lupa ja kyky haaveilla ja unelmoida. Perheissä tällainen ilmapiiri siirtyy väistämättä myös lapsiin, joiden kasvun varassa yhteiskuntamme tulevaisuus lepää.

Meillä on jo nyt olemassa yhteiskunnassamme kuilu niiden välillä, joilla tulevaisuuden suunnittelu ja unelmointi on päivittäinen itsestään selvyys ja joilla unelmointiin ei ole varaa henkisesti, eikä rahallisesti. Tuloerojen kasvu on huolestuttavaa, eikä sitä pidä hyväksyä.

Unelmointi kuuluu kaikille.